Folklandia Gaalassa julkistetut palkinnot

​Folklandia-risteilyllä järjestettävässä Folklandia Gaalassa 12.1.2018 palkittiin jälleen kansanmusiikin, kansantanssin ja Nuorisoseurojen toimijoita erilaisilla palkinnoilla, tunnustuksilla ja kannustuksilla. Tässä kooste kaikista palkituista perusteluineen ja palkintojen antajineen.

Vuoden Wäinö 2018 on emeritusprofessori Heikki Laitinen
Heikki Laitisen ura ja ansiot kansanmusiikin kentällä ovat vertaansa vailla. Hänen sydämen asianaan on edistää jokaisen oikeuttaa lauluun ja ilmaisuun. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus vuosittain nimeämä Vuoden Wäinö tunnustus myönnetään alalla toimivalle henkilölle taiteellisista tai pedagogisista ansioista, elämäntyöstä tai merkittävästä innovaatiosta alalla.  kansanmusiikkikansantanssi.fi/
Lisätietoja: Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK), Toiminnanjohtaja Sirpa Lahti, tel. +358 (0) 40 738 4736

Pispalan Sottiisin Vuoden 2018 Kansantanssiyhtye on Siepakoiden edustusryhmä Rovaniemeltä
Kansantanssi- ja musiikkiryhmä Siepakat ry on tanssinut ja musisoinut jo 40 vuotta. Ryhmällä on 12 tanssiryhmää ja neljä musiikkiryhmää sekä opetus- ja esiintymistoimintaa kolmevuotiaista eläkeläisiin. Edustusryhmä koostuu nuorista aikuisista, joiden osaaminen ja esityksellinen taito on poikkeuksellisen korkealla tasolla. Valittu ryhmä on 2018 Pispalan Sottiisin kotimainen pääesiintyjä. sottiisi.fi/, folklandia.fi/
Lisätietoja: Suomen Nuorisoseurat, toimialajohtaja Jukka Heinämäki, tel. +358 (0) 50 526 8957.

Vuoden Nuori Pelimanni 2018 on Minja Survonen
18-vuotias abiturientti Minja Survonen on Turun Puolalamäen musiikkilukiosta. Hän opiskelee konservatoriossa pianonsoittoa jo 13:tta vuotta. Omia kappaleitaan Minja soittaa soolokeikoilla sekä Salvia-yhtyeen kanssa. Juho-Antti Koirasen muistorahastosta vuodesta 2007 lähtien jaetun nimeämisen tekevät Siru ja Antti Koiranen sekä Suomen Kansanmusiikkiliitto. kansanmusiikkikansantanssi.fi/
Lisätietoja:  Antti Koiranen tel. +358 (0) 40 551 4137.

 
Vuoden 2017 Tanssiteko  on  Mies - Tanssipidot
Ensimmäisen kerran Suomessa järjestetty Mies – Tanssipidot -tapahtuma järjestettiin Lapualla 2017. Esikuvansa Virosta saanut tanssitapahtuma ylitti rohkeasti rajoja ja jalkautui kansan pariin kouluihin, urheiluseurojen harjoituksiin, huoltoasemille ja baareihin. Teos kertoi tarinaa miehestä, joka ei tanssi. Taiteellisessa työryhmässä olivat Jukka Haapalainen, Heikki Salo, Ari Numminen ja Timo Saari. Valinnan suoritti mestarikansantanssija Antti Savilampi ja Suomen Nuorisoseurat ry:n hallitus. nuorisoseurat.fi/
Lisätietoja: Suomen Nuorisoseurat, toimialajohtaja Jukka Heinämäki, tel. +358 (0) 50 526 8957.

Vuoden 2017  kansanmusiikkilevyt MäSä Duon Eläköön ja Kalevauva.fi
Kansanmusiikki.fi -portaalin ja Kansanmusiikki-lehden valitsema Vuoden kansanmusiikkilevy -palkinnot jaettiin tasapistein MäSä Duolle ja Kalevauva.fi. Kyösti Järvelän ja Lauri Kotamäen MäSä Duon ensimmäisessä albumissa kuullaan vanhoilta mestareilta opittuja rekilauluja, kupletteja ja pelimannisävelmiä. Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen nykypäivän trupaduuriyhtye Kalevauva.fi julkaistuun esikoisalbumiin on koottu yhtyeen parhaat palat. Kappaleiden sanoitukset on kerätty internetin Vauva.fi foorumilta. kansanmusiikkiliitto.fi/ , kansanmusiikkikansantanssi.fi/
Lisätietoja: Suomen Kansanmusiikkiliitto, toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri tel. +358 (0) 500 431 913. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus, toiminnanjohtaja Sirpa Lahti +358 (0)40 738 4736

Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden 2018
Kaustisen Vuoden 2017 yhtye on Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! Vuodesta 2007 yhtye on tehnyt määrätietoista ja kansanmusiikkiperinteitä kunnioittavaa työtä.  Ammuun jäsenet ovat taitavia muusikoita, loistavia musiikkikasvatuksen ammattilaisia ja musiikkipedagogeja. Nimityksellä Kaustinen haluaa edistää lastenkulttuuria ja kunnioittaa korkeatasoista lastenmusiikin tekemistä kotimaassamme. kaustinen.net/
Lisätietoja: Kaustinen Folk Music Festival, ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki tel. +358 (0) 40 358 2446.

Vuoden kantele 2017 Maija Kauhaselle ja Kultakantele Ritva Koistiselle
Kanteleliiton hallitus myöntää Vuoden kantele -tunnustuksen vuoden aika tehdystä merkittävästä kanteleteosta Maija Kauhaselle. Maijan yhden hengen orkesteri soittaa Saarijärven kanteleen lisäksi perkussioita ja laulaa. Hän sai vast´ikään Etnogaalassa myös Vuoden Tulokas palkinnon. Kultakantele myönnetään elämäntyöstä  musiikin tohtori Ritva Koistinen-Armfeltille. Hän tarkastelee tohtorintutkinnossaan kosketusta kanteleensoiton keskeisenä ilmiönä sekä kehollisuutta kosketuksen taitoon liittyvänä tekijänä. kantele.net/kanteleliitto
Lisätietoja: Kanteleliiton toiminnanjohtaja Anna Wegelius, anna.wegelius@kantele.net, +358 (0) 50 564 5957

Suomen Nuorisoseurojen Vuoden ohjaajat ovat Marika Timonen ja Tatu Parviainen
Tanssiohjaaja Marika Timonen on tehnyt ansiokasta ja pitkäjänteistä työtä Kaustisen Nuorisoseurassa. Hän on seuran kansantanssitoiminnan tukipilari ja ohjaa Kaustisella lasten kansantanssiryhmiä. Tatu Parviainen teki harrastuksesta itselleen ammatin suorittaen nuoriso- ja vapaa-aikaopinnot oppisopimuskoulutuksella Julkulan nuorisotalolla Kuopiossa. Tällä hetkellä hän toimii siellä lasten ja nuorten kerho-ohjaajana. Vuoden ohjaajiksi nimityksen tavoitteena on nostaa ohjaajan työn arvostusta nuorisoseuraliikkeessä. nuorisoseurat.fi/
Lisätietoja: Suomen Nuorisoseurat, pääsihteeri Antti Kalliomaa tel. +358 (0) 40 547 7157

​Kuvassa Vuoden Wäinö Heikki Laitinen. Kuva Petri Kivinen.​​​