Folklandiallakin saa tanssia!

Folklandia 2020 kansikuva

Nuorisoseurojen toimialajohtaja Jukka Heinämäki kutsuu kaikki mukaan Folklandia-risteilylle 10.-11.1.2020. Silloin alkaa kansanomaisen tanssin teema vuosi, jota Folklandiallakin juhlitaan.

”Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus on tehnyt hienon valinnan nimetessään ”Tanssiin kutsu -kansanomaisten tanssien teemavuoden” tulevan vuoden painopisteekseen. Aihe kannustaa ihmisiä kokeilemaan ja kokemaan tanssin nautintoa sekä houkuttaa pohtimaan elävän musiikin ja tanssin keskinäistä suhdetta. Vuoden aikana tullaan järjestämään teemaan liittyviä työpajoja ja tanssiklubeja eri puolilla Suomea sekä alan tapahtumissa on runsaasti mahdollisuuksia tutustua elävään ja rikkaaseen tanssiperintöömme.” 

Saa tanssia! -sloganin mukaisesti Folklandia saa tutustua erityisesti kansanomaiseen paritanssiin. Pispalan Sottiisin paritanssilähettiläät yhdessä kansanmuusikkojen kanssa jalkautuvat laivalle tanssittamaan Folklandian vieraita. Eläköön Folk! -tilaisuudessa palkitaan kansantanssin ja -musiikin ansioituneita toimijoita. Paritanssin erilaiset ilmentymät ja variaatiot polveilevat Folklandian yli 130 esiintyjäkokoonpanon ohjelmistoissa ja konserteissa. 

Kansanomaisen paritanssin ilotulitus ei suinkaan rajoitu vain Folklandialle. ”Yhdessä folkin aallonharjalla” tapahtumaviikonloppu yhdistää Etnogaalan, FolkForum-seminaarin ja Folklandian Jatkot tapahtumakokonaisuudeksi, joka hakee vertaistaan koko pohjoisessa Euroopassa. Kiitos tästä kuuluu viidellekymmenelle kansanmusiikin ja kansantanssin merkittävimmälle toimijalle, joiden yhteistyön hedelmistä pääsemme nauttimaan tammikuisena viikonloppuna.” 

Pispalan Sottiisilla on juhlan aika vuonna 2020. Kesäkuussa tulee kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisestä Sottiisista vuonna 1970. Nuorisoseurat kutsuu kaikki mukaan Pispalan Sottiisin ja Nuori Kulttuuri -toiminnan yhteisiin synttäreihin SottiisiMoves 2020 -tapahtumaan 10.-14.6.2020 Tampereelle.

Tanssitaan yhdessä folkin aallonharjalla!