Vapaaehtoiseksi Folklandialle

TEHTÄVIÄ FOLKLANDIALLA

Tehtäviä Folklandia-risteilyllä on ohjelmavapaaehtoisille (juontaja, stagenamageri), tiedotusta ja viestintää tekeville, tavaransäilytyspisteessä eli soitinnarikassa ja info-pisteessä työskenteleville sekä kulunvalvojille ja yhdenvertaisuusagenteille. Myös tapahtumapaikkojen sekä Folkmessujen rakentamiseen ja purkamiseen tarvitaan tekijöitä. Vapaaehtoiset tekevät risteilyn aikana pääosin kaksi vuoroa, joiden pituus vaihtelee eri tehtävissä.

MITÄ VAPAAEHTOISET SAAVAT

Vapaaehtoiset saavat ohjelmakattauksen lisäksi hyttipaikan sekä laivarahaa kattamaan osan ruokailujen kustannuksista. Risteilyllä vapaaehtoisilla on työtehtävissä tunnisteena nuorisoseurojen tapahtumien Staff-paitaa.  Kiitostilaisuus järjestetään helmi-maaliskuussa.

Tampereen suunnalta kulkeville järjestetään bussikuljetus Tampere-Turku-Tampere välillä. Merkitsethän hakulomakkeeseen ”kyllä” vain, jos olet kulkemassa Tampereelta kohti Turkua ja takaisin.

HAKULOMAKE

Vapaaehtoisten haun ensimmäinen vaihe päättyy 3.11. Olemme yhteydessä kaikkiin vapaaehtoiseksi hakeneisiin marraskuun aikana.

Lisätiedot: Sari Ortju, sari.ortju@nuorisoseurat.fi