Vapaus, intohimo ja irtipäästäminen


Vaikka Kansanmusiikin ja kansantanssin vuoden 2017 teemana on laulu, niin kyllä siellä Silja Europalla tanssitaankin 13.-14.1. Tanssinjanoisille tarjotaan menoa ja meininkiä koko Folklandia-risteilyn ajan. Nähtävänä on mm. Elssa Antikaisen ja Hanna Poikelan teoksen ”Hässäkkä Goes Ultra Bra – Sokeana hetkenä” kantaesitys.

TEATTERI EUROPA,
tanssikonsertissa pe 13.1. klo 01.15-02.15
Tanssiteatteri Hämyn esittää katkelma, Petri Kauppisen käsikirjoittamasta ja ohjaamasta mytologisesta keitoksesta ”Suomi Hall of Fame” kokoillan teoksesta, jossa isänmaan sankarit ovat suomineidon helmoissa. Ottosten ja Häävin karjalainen kansantanssi- ja musiikkiteos ”Juuret” kertoo nimensä mukaisesti juurista ja juurettomuudesta. Miia Timosen, Tuomas Alamikkelän, Sampo Korvan ja Vuokko Korvan teos pohtii miten toiset revitään irti juuriltaan – toiset lähtevät itse, mutta kuinka säilyttää yhteys siitä huolimatta.

OCEAN CLUB,
Tanssiareena la 14.1. klo 09.00-12.00
Jo aamuvarhaisella kotimaista tanssi-ilotulitusta ovat luvanneet muun muassa Koplaus, Eurot, Freijat, Wiima, Tosi-Isot, Trilli, Klaukkalan Nuorisoseura, Ån ja Turjake, Matit ja Maijat, Pääskyt, K´eiku, Siepakat ja Polokkarit.

TEATTERI EUROPA,
Tanssikonsertissa la 14.1. klo 14.00-15.00
Elssa Antikaisen ja Hanna Poikelan ”Hässäkkä Goes Ultra Bra – Sokeana hetkenä” on tribuutti Ultra Bralle ja käsittelee tuttujen biisien kautta teemoja nuoren aikuisuuden vapaudesta, intohimosta ja irtipäästämisestä. Teos nähdään kantaesityksenä Folklandialla. Kuvassa Hässäkkä (kuva Timo Launonen).

Katso lisää: folklandia.nuorisoseurat.fi/folklandia-merella/aikataulu/…