Vuoden Nuori pelimanni 2018 on Minja Survonen

Juho Koirasen muistorahastosta on vuodesta 2007 lähtien jaettu kannustusstipendi ja Vuoden Nuori Pelimanni -kunniakirja nuorelle tai ryhmälle, joka jollakin tavalla tuo merkittävän leimansa kansanmusiikin kenttään. Vuoden Nuori Pelimanni -tittelin saa innostuksesta ja Juhon tapaan oikeanlaisesta asenteesta kansanmusiikkia kohtaan.

Minja Survonen on 18-vuotias abiturientti Turun Puolalamäen musiikkilukiosta.
Hän on ollut kiinnostunut musiikista jo 2-vuotiaasta lähtien, jolloin hän pääsi pianon ääreen ja alkoi tapailla sävelmiä omasta pianostaan. Nyt Minja opiskelee konservatoriossa pianonsoittoa 13:tta vuotta. Lapsuuden harmooni- ja kanteleensoittohetket loivat pohjaa Minjan musiikilliselle kehitykselle.

Sattumalta kuunteluun päätyneet kansanmusiikkilevyt saivat aikaan todellisen kansanmusiikki-innon, kun Minja oli yläkouluiässä. Keikkojen seurailun, kansanmusiikkitapahtumissa käymisen ja yksien jamien jälkeen Minja päätyi tämmäämään Nilsbyn Pelimanneihin. Minja hankki myös harmonikan 2015.
 Kansanmusiikkioppia on löytynyt myös musiikkilukion lisäksi Oriveden kansanmusiikkikursseilta Timo Alakotilan tämmäyskursseilta Harmonikansoitossa Minja on kehittänyt itseään jameissa, Turku Folks orkesterissa sekä Salvia-yhtyeessä. Salvia on tammikuussa 2017 perustettu trio, joka on soittanut Kaustisella sekä osana Ruisrock – oheisohjelmaa.
Omia kappaleita on syntynyt, ja niitä Minja esittää soolokeikoilla sekä Salvian kanssa. Minjaa pyydettiin myös säestäjäksi Kansantanssiseura Fyyrkanttiin. Minja on positiivinen pelimanni ja esimerkillään innostaa ja kannustaa muita. Hän on kiinnostunut jameista, uusien kappaleiden oppimisesta ja ylipäätään uusista musiikkikokemuksista.

Palkinnon luovuttavat Siru ja Antti Koiranen, sekä Kansanmusiikkiliitosta Päivi Ylönen-Viiri. Minja esiintyy Folklandia-risteilyllä myös Koiranen Kollektion-yhtyeen kanssa la 13.1.2018 klo 11:20-11:50 Fast Lanessa.

Lisätietoja antavat
Siru ja Antti Koiranen
antti.koiranen@gmail.com
 Puh. 040 551 4137