Vuoden Wäinö palkinto emeritusprofessori Heikki Laitiselle

​Vuoden Wäinö palkinto emeritusprofessori Heikki Laitiselle
Vuoden Wäinöksi nimetään vuosittain kansanmusiikin tai kansantanssin alalla toimiva henkilö, ryhmä tai taho, jolle halutaan osoittaa tunnustusta taiteellisista tai pedagogisista ansioista sekä elämäntyöstä. Tunnustus liittyy kansanmusiikin ja kansantanssin alalla olevaan vuosittaiseen yleisteemaan. Vuoden Wäinön valitsee Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen hallitus esitysten perusteella.

Vuoden Wäinöjä on valittu vuodesta 2006. Tunnustus jaetaan vuosittain Folklandia-risteilyllä. Aikaisemmat Vuoden Wäinö -tunnustuksen saajat: https://kansanmusiikki.fi/vuoden-waino. Palkinto on riihimäkeläisen ITE‐taiteilija Viljo Luokkasen tekemä puuveistos.
Vuonna 2018 Vuoden Wäinö -tunnustuksen saa kansanmusiikin emeritusprofessori Heikki Laitinen. Hänen uransa ja ansionsa kansanmusiikin kentällä on vertaansa vailla, ja lisäksi hänen sydämen asiana on edistää jokaisen oikeutta lauluun ja ilmaisuun.
Laitinen opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Erik Bergmanin johdolla 1965-68 ja sävelsikin koko joukon nykymusiikkia, mutta siirtyi 1970-luvulla kansanmusiikin tutkijaksi, opettajaksi ja esittäjäksi. Hän suoritti filosofian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa 1977 sekä filosofian tohtorin tutkinnon Tampereen yliopistossa 2003. Laitinen työskenteli Yleisradion musiikkitoimittajana 1972-74, Kansanmusiikki-instituutin ensimmäisenä johtajana Kaustisella 1974-83 ja Sibelius-Akatemian kansanmusiikin lehtorina 1983-2001. Taitelijaprofessori hän oli 1995-2000 ja Sibelius-Akatemian kansanmusiikin professori 2001-2008. (Liitteenä ansioluettelon tiivistelmä.)
Laitinen sai säveltaiteen valtionpalkinnon 2008. Palkinnon perusteluissa luonnehdittiin häntä näin: ”Laaja-alaisesti kansanmusiikin alalla työskennellyt musiikin tutkija, opettaja, säveltäjä, muusikko, runoilija ja näyttämö- ja performanssitaiteilija sekä ääni-improvisaation mestari. Lisäksi kyseenalaistaja, uudistaja, aloitteentekijä, innoittaja ja agitaattori; intohimoinen innostuja ja heittäytyjä, joka tehdessään ja rajoja rikkoessaan vaatii itseltään – mutta myös muilta.”
Lisätietoja:
Sirpa Lahti, toiminnanjohtaja
Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus, 040-7384736
toiminnanjohtaja@kansanmusiikkikansantanssi.fi
Heikki Laitinen on mukana Folklandia-risteilyllä ja häntä voi tavoitella haastateltavaksi puhelimitse 0400-681336.xt here...